🔸 Missä tilanteessa sait tietää olevasi raskaana? Oliko raskaus pitkään toivottu vai tuliko se yllätyksenä? Millainen raskausaikasi oli?

🔸 Millainen synnytyskokemuksesi oli? Minkä toivoisit menneen toisin? Miten kehosi palautui synnytyksestä?

🔸 Mitä muistat vauva-arjesta? Mikä tuntui vaikealta? Mitä opit itsestäsi? Miten lapsen saanti vaikutti parisuhteeseenne? Entä miten mahdolliset sisarukset suhtautuivat uuteen tulokkaaseen?

🔸Missä hetkissä koet onnistuneesi äitinä? Mitä olet oppinut itsestäsi lastesi kautta? Mitkä ovat olleet haastavimpia hetkiä vanhemmuudessa? Mitä tekisit nyt toisin?

🔸 Mitä samaa sinussa ja lapsessasi on? Mistä olet hänessä ylpeä? Mitä toivot teidän kokevan yhdessä tulevaisuudessa?

🔸 Kädessäsi on uunituore juuri sinun näköinen muistelma tähänastisesta matkastasi äitinä, jonka kansien välissä on kaikki sinun sanoin kerrotut kertomukset, kuvaamat kokemukset sekä ajatukset ja muistot juuri sellaisina, kun sinä ne muistat.

🔸 Voit rauhallisin mielin todeta luoneesi jotain arvokasta, mitä jättää perinnöksi sukusi tuleville sukupolville eikä heidän tarvitse tuskailla sen kanssa, miten vähän tietoa heillä on omista juuristaan saatavilla.

🔸 Sinulla on selkeämpi ymmärrys siitä, miksi tietyissä tilanteissa käyttäydyt kuten käyttäydyt sekä millaisia tarinoita haluat tulevaisuudessa kertoa.

🔸 Käyt syvempiä keskustelua läheistesi kanssa ja teidän välinen kommunikaatio on entistä avoimempaa.

Muistamme joitain päiviä sekä hetkiä elämämme varrelta varsin yksityiskohtaisesti

ja moni niistä liittyy äitiyteen.

Kun esikoiseni synnytys alkoi katselin kaikessa rauhassa Sekaisin Marista elokuvaa pistäen lapsiveden loppuraskauteen kuuluvan virtsankarkailun piikkiin ja vasta kiskoessani kolmansia kuivia alushousuja päälle ymmärsin, mistä oli kyse.

Kun minut kuopukseni kohdalla lähetettiin Kätilöopistolta takaisin kotiin lepäämään päätin säästää rahaa enkä koskaan unohda kuinka istuin supistuskivuissa kesäisten bilettäjien täyttämässä yöbussissa

I will survive biisin soidessa radiosta.

Esikoiseni kanssa sain lillua kaikessa rauhassa altaassa ennen epiduraalin vaikutuksesta nukahtamista kun taas kuopukseni kanssa minulle ehdittiin antaa pelkästään ilokaasua,

josta minulle tuli vain epämiellyttävän känninen olo.

Ensimmäisessä synnytyksessä olisin toivonut jonkun valmistelleen minua siihen,

kuinka paljon löysää ihoa jää vatsan kohdalle ja toisessa siihen, miltä vauvan pää voi näyttää

jos se on vedetty ulos karhupumpun avustuksella.

Kun olin ensimmäistä kertaa raskaana sain kuulla sekä äitini että mummini synnytystarinat,

joista muistan enää lähinnä sen, kuinka äitini kertoi yllättyneensä kolmetoista vuotta nuoremman

veljeni kohdalla siitä, ettei hoitajat vieneetkään häntä toiseen huoneeseen antaakseen hänen levätä.

Kun omia muistelmia kirjoittaessa palasin omien synnytyskokemuksieni äärelle mietin,

kuinka upeaa olisi myös saada palata sekä äitini että mummini kertomusten äärelle.

Mitä samaa meidän kokemukset pitävät sisällään ja mitkä asiat ovat muuttuneet vuosien varrella?

Kun kuuntelen ystävieni tarinoita siitä, kuinka yksi on lähetetty osastolta hotellihuoneeseen tilan puutteen vuoksi tai kuinka upeaa kohtelua toinen on saanut akupunktion kera Lohjalla

mietin miten erilaisia ja tapahtumarikkaita nämä verrattain lyhyet hetket voivatkaan olla.

Olen saanut myös seurata läheltä kuinka eri tavoin jokainen suhtautuu raskausaikaan tai valmistautuu edessä olevaan synnytykseen. Olen kuullut tarinoita kaikenlaisista neuvolatyöntekijöistä ja erään ystäväni synnytyksessä ehti olla neljä eri kätilöä, joista jokainen oli poikkeuksellisesti mies.

Näihin äitiyden aloittaviin hetkiin liittyy paljon tunteita ja vaikka ne voivat olla hyvinkin erilaisia on ne samalla varsin samaistuttavia. Uskon, että jokaiselle tekee hyvää sekä kirjoittaa omat kokemuksensa auki että saada lukea edeltäjiensä tai omien jälkeläisten vastaavista kokemuksista🧡

Sain kasvaa äitiyteen oman äitini rinnalla, mitä olen oppinut arvostamaan vuosi vuodelta enemmän. Vaikka monessa maassa on normaalia, että kolme sukupolvea asuu saman katon alla

meidän tilanteesta erityisen teki se, että pikkuveljeni oli vain kolmevuotias tyttäreni syntyessä.

Autoimme äitini kanssa toisiamme ja sain oppia häneltä äitiydestä paljon. Meidän perheessä perhepeti ja vuoden mittainen imettäminen oli normaalia enkä ikinä edes harkinnut mitään muita vaihtoehtoja.

Äitini sanoi aina, että lapsi syntyy osaksi meidän elämää ja vaikka tuovat toki muutoksia mukanaan,

ei kaiken tarvitse pyöriä heidän ympärillään. Kotonamme soi aina musiikki eikä kenenkään tarvinnut hyssytellä kun lapset nukkuivat ja tyttäreni leikki treenieni ajan tanssikoulun lattialla

alle vuoden ikäisestä.

Lapset ovat perheessämme osa niin askareita kuin juhlia ja arvostan sitä yhteisöllisyyttä,

jossa sain sekä itse kasvaa että kasvattaa omat lapseni.

Kuopukseni kohdalla vauva-arkeen liittyi kuitenkin paljon aivan turhaa stressiä, suorittamista

ja muihin vertailua ja tekisin monen asian kohdalla toisin. Toki pidin kiinni perhepedin helppoudesta, meille luontaisesta unirytmistä sekä siitä, että vauvan voi ottaa mukaan lähes kaikkialle.

En kuitenkaan osannut olla lainkaan armollinen kehoni palautumisen kanssa ja pakotin itseni takaisin esiintymiskuntoon kolmessa kuukaudessa. Läheiseni pääsivät pääni sisään puhuessaan unikoulusta, parisuhteemme kärsi minun yrittäessä pakonomaisesti löytää meille laatuaikaa

ja tuolloin kymmenen vuotias tyttäreni jäi aivan liian vähälle huomiolle kaiken tämän keskellä.

Jos saisin vielä yhden lapsen jättäisin kaiken suorittamisen pois, menisin sieltä missä aita on matalin

ja luottaisin siihen, mikä toimii juuri meille. En ottaisi paineita takaisin kuntoon pääsemisestä, siitä mitä neuvolassa sanotaan päikkäreiden määrästä tai yrittäisi väsyneenä tehdä pakkaseen pilttejä itse.

Pitäisin huolta siitä, että saisin itselleni tarvittavan ajan enkä missään nimessä vertailisi itseäni muihin.

Omaa vauva-arkea ja sitä, mikä siinä toimi ja mikä ei on helppo tarkastella jälkikäteen ja kun katselemme läheistemme erilaisia ratkaisuja vastaavassa elämäntilanteessa ajattelemme helposti tietävämme,

mikä heidän kohdallaan toimisi paremmin.

Moni kasaa itselleen liikaa paineita äitiyteen liittyen ja jää liian yksin kaikkien haasteiden kanssa.

Muiden tarjoama apu nähdään helposti arvosteluna tai jopa hyökkäyksenä ja toisten mielipiteiden annetaan vaikuttaa omaan käsitykseen onnistumisesta äitinä.

Olen oppinut lasteni kautta paljon ja he ovat haastaneet minua kehittymään ihmisenä.

Kun tyttäreni katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi, etten puuttuisi hänen herkutteluunsa

jos hän olisi laiha, jouduin pysähtymää omien haitallisten ajatusmallieni äärelle.

Toki ensin väitin, ettei hän ollut oikeassa ja olin vain huolissani hänen terveydestään,

sillä usein on varsinkin vanhempana vaikea myöntää olevansa väärässä.

Kerran luonani asuva pikkuveljeni pyysi minua olemaan purkamatta stressiä muihin valittamalla tekemättömistä asioista ja kodin likaisuudesta kotiin tullessani ja kysymään mieluummin ensin millainen päivä muilla oli ollut. Tuosta hetkestä eteenpäin otin tavaksi rauhoittua muutaman minuutin kotioven edessä ja vähintään pyytää jälkikäteen anteeksi muihin epäreilulla tavalla kohdistuneita purkauksiani.

Vain muutama kuukausi sitten huomasin olevani jälleen vaikeassa paikassa vanhemmuuden äärellä kun kuopukseni ilmoitti haluavansa lopettaa jalkapallotreenit. Vaikka tiedän, ettei harrastukseen pakottaminen ole koskaan hyvä idea huomasin jankkaavani syistä, miksi hänen pitäisi mielestäni jatkaa

kunnes tajusin lopettamisen olevan minulle paljon suurempi paikka kuin hänelle.

Samaan aikaan olin ylpeä siitä, että poikani on kasvanut itsenäiseksi ja osaa kertoa mitä kaipaa

ja haluaa sekä pitää siitä painostuksesta huolimatta kiinni.

Pyrinkin sanomaan lapsilleni usein, mistä olen heissä ylpeä sekä muistuttamaan itseäni siitä,

kuinka tärkeintä on se, että he ovat onnellisia vaikka en olisikaan samaa mieltä

jonkin heidän valintansa kanssa.

Kaiken tämän äärelle pysähtyminen ja auki kirjoittaminen on auttanut minua antamaan itselleni monta asiaa anteeksi sekä löytämään uudenlaista armollisuutta itseäni kohtaan

sekä tietenkin lähentänyt välejä lasteni kanssa.

Ja kaiken tämän vuoksi haluan tarjota muille mahdollisuutta samaan🧡