Tällä kertaa haluan lähestyä elämämme tarinoiden muistelua kehon kautta. Kannamme mukanamme päivittäin valtavan kasan erilaisia muistomerkkejä ja arpia, jotkut kaikille näkyviä ja jotkut jopa meille itsellemme huomaamattomia.

Joka ikiseen kehomme arpeen liittyy tarina. Yksi syntyi lapsena trampoliinilla pomppiessa, toinen avokadon siementä huolimattomasti poistaessa ja kolmas kesäisellä yöuinnilla liukkailla kalliolla pimeässä haahuillessa.

Meidän on varsin helppo kirjoittaa lista kaikista näistä kehostamme löytyvistä jäljistä, jotka näemme ja kertoa tarina niiden takana. Missä olimme, kenen kanssa, miksi ja mitä tapahtui?

Ja jos olet koskaan ottanut lävistyksiä tai tatuointeja niistäkin saa monta kertomusta osaksi omia muistelmia. Missä olit kun idea lävistyksen tai tatuoinnin ottamisesta sai alkunsa? Mitä sen ottaminen merkitsi sinulle? Kenen kanssa kävit sen ottamassa ja missä?

Minun oli esimerkiksi pakko saada napalävistys aikana, jona se oli erittäin muodikas ja koska pyörin tanssipiireissä aina vähintään pari vuotta itseäni vanhempien kanssa tuntui siltä, että olin ainoa, jolla ei sellaista ollut. Niinpä pyysin napalävistystä isältäni syntymäpäivälahjaksi koska tiesin, ettei hän osaisi sanoa minulle ei ja äitini sai tietää asiasta kun seuraavana aamuna, tuoretta haavaa desifioidessani, pyörryin vessan lattialle.

Kulmalävistyksen taas otin eräällä Tallinnan päiväreissulla juhliessamme ystäväni kaksikymmentävuotis syntymäpäivää, mitä en seuraavana aamuna muistanut ja mikä tulehtui kuukauden sisään.

Kaikkien näkyvien jälkien lisäksi kannamme kehossamme lukuisia näkymättömiä jälkiä, joiden olemassaoloa emme välttämättä itsekään tunnista, ellemme anna niille tilaa.

Esimerkiksi äidilläni oli tapana hiplata hellästi käsitaivettani minun ollessa pieni ja edelleen tuon kohdan kosketus saa minut rauhoittumaan ja tuntemaan oloni levolliseksi. Jollain toisella vastaavanlainen ele on saattanut olla vaikka olkapään puristus tai selkään piirtäminen nukkumaanmenon yhteydessä.

Toisaalta välillä keskittyessäni hengittämiseen pintaan nousee muisto hetkestä, jona minulla meni ilmat pihalle ja jonka muistan nykyään kuin eilisen. Tuohon hetkeen liittyy paljon vahvoja tunteita ja vasta muutama vuosi takaperin pystyin kohtaamaan sen. Sitä ennen se oli vain kulkenut matkassani epämääräisenä tunnekimppuna, joka nousi pintaan vastaavanlaisissa tilanteissa kuin jossa se oli saanut alkunsa.

Meiltä kaikilta löytyy varmasti myös lukuisia tarinoita liittyen erilaisiin kipuihin ja siihen, miten ne saivat alkunsa ja miten ne ovat vaikuttaneet eri vaiheisiin elämäämme. Erilaiset päänsäryt, selkäkivut, polviongelmat ja muut vastaavat.

Lisäksi kannamme kehossamme kaikenlaisia epävarmuuksia ja odotuksia, jotka saattavat olla hyvinkin kivuliaita. Olemme kasvaneet maailmaan, jossa media on tuutannut järjettömiä kauneusihanteita toisensa perään ja jossa on pidetty hyväksyttävänä kommentoida toisten kehoja. Usein negatiivisella sävyllä.

Jokaisen lähipiiristä löytyy ainakin yksi henkilö, joka on suoltanut erilaisia haitallisia sanontoja ruokailun saralla ja pahimmassa tapauksessa vaikkapa äiti, joka on ollut jatkuvasti antamassa mielipidettään kehoosi liittyen.

Vaikka kuulun itse monella tapaa hyväksyttyyn normiin, olen eri vaiheissa elämääni tuskaillut liian suurien reisieni tai takamukseni kanssa sekä hävennyt imetyksen jälkeisiä rintojani tai helposti turpoavaa vatsaani. Olen herkutellut joululomalla sillä ehdolla että aloitan kunnon treenikuurin heti sen loputtua ja itsetuntoni on kokenut kolauksia aikuisiän ihon epäpuhtauksien vuoksi.

Eikä ihme, sillä emme ole tottuneet olemaan kehoamme kohtaan armollisia, saati kiittämään tai arvostamaan sitä. Nykyään valitsen ruokani sen mukaan mistä minulle tulee hyvä olo ja osaan arvostaa sitä, mitä kaikkea kehoni naisena kestää ja kuinka hyvin se on kaikesta kokemastaan palautunut.

Tottakai vanhat ajattelumallit ja niiden jättämät jäljet nostavat välillä päätään mutta niiden tunnistaminen ja huomioiminen helpottaa huomattavasti. Näistä asioista kirjoittaminen voikin olla varsin terapeuttista ja sen lisäksi että se auttaa sinua itseä ymmärtämään käytöstäsi eri tilanteissa syvemmin, teet samalla myös tuleville sukupolville tilaa terveemmälle omaan kehoon suhtautumiselle.

Lähde siis kirjoittamaan tarinoita elämästäsi kehosi kautta kertoen:

- Kaikista näkyvistä arvista ja muistomerkeistä ja siitä, miten ne saivat alkunsa.

- Kaikista näkymättömistä jäljistä ja siitä, mitä kaikkea ne kantavat mukanaan.

- Erilaisista kehosi kestämistä kivuista ja vaivoista ja siitä, miten ne ovat vaikuttaneet elämääsi.

- Erilaisista odotuksista ja epävarmuuksista, joita kehoosi on kohdistunut ja miten kaikki se on vaikuttanut siihen, miten näet itsesi tänä päivänä.

"Sukupolvien kertomusten jatkumon asialla”

Kiira Kilpiö🧡