Mitä kysyisit omalta äidiltäsi jos vielä voisit?

Siinä vaiheessa kun kiinnostumme omista juuristamme ja olemme halukkaita käymään oman äitimme kanssa keskusteluja elämästä, ei se valitettavan monen kohdalla ole syystä tai toisesta mahdollista.

Jotkut meistä on jo tuossa vaiheessa menettäneet äitinsä. Joillain oma äiti on vielä elossa mutta ei enää sellaisessa kunnossa, että pystyisi käymään kaipaamiasi keskusteluja. Ja joidenkin kohdalla suhde omaan äitiin ei ole sellaisella tasolla, että olisi edes mahdollista käydä pintaa syvempiä keskusteluja.

Ehkä omalla äidillä on niin paljon käsittelemättömiä tunnelukkoja, että ne estävät rehellisen yhteyden. Ehkä oma äiti on kasvanut siihen, että omat ajatukset ja tunteet on parempi pitää itsellään. Tai ehkä omalla äidillä nousee suojamuurit sillä sekunnilla kun yrität niin sanotusti kaivella menneitä.

Oli syy mikä tahansa, haluat varmasti itse olla avoimempi ja helpommin lähestyttävä omille lapsillesi?

Voi toki olla, ettei heitä juuri tässä kohtaa elämää vielä kiinnosta omat juuret tai he eivät ole henkisesti valmiita vastaanottamaan sitä, mitä haluat heille jakaa. Tai he eivät osaa itse edes pohtia tai kysyä vielä jotain, mikä heille tulee vasta paljon myöhemmin mieleen.

Siksi kannustan sinua lähtemään liikkeelle siitä, mitä sinä kysyisit omalta äidiltäsi jos vielä voisit?

1. Kirjoita ylös mieleesi tulleet kysymykset ja säilö vastauksesi tulevaisuutta varten.

2. Kirjoita äitisi puolesta sellaiset vastaukset, jotka toivoisit saaneesi.

- Tämä voi toimia varsinkin joidenkin asioiden kohdalla parantavana kokemuksena ja ehkä jopa mahdollistaa sellaisen oven sulkemisen, jota et ole aiemmin pystynyt kunnolla saamaan kiinni.

3. Käy omien lastesi kanssa heidän valmiuden mukaan avointa keskustelua vastauksistasi.

- Pääset ehkä jopa kysymään joitain listaamistasi kysymyksistä heiltä!

Kun itse aloitin kirjoittamisen eräänä helteisenä päivänä kesällä 2019 New Yorkissa Brooklynin sillan kupeessa, tunsin vahvasti olevani yhteydessä omiin vanhempiini.

Mietin kaikkia niitä kertomuksia, joita olin kuullut heidän matkoista tuohon samaiseen kaupunkiin samassa iässä ja mieleeni nousi kymmeniä kysymyksiä, joita en enää voinut heiltä kysyä.

Mitä samoja katuja he kulkivat? Mitä ajatuksia pyörittelivät päässään? Ketä he kohtasivat noilla matkoilla? Mitä he oppivat itsestään ja elämästä? Mihin he kiinnittivät huomiota?

Kuopukseni, joka ei koskaan vanhempiani ehtinyt tavata, kasvaessa mietin usein kuinka paljon samaa hänessä onkaan kuin isässäni. Mietin, mikä on perittyä ja mikä minun kautta opittua.

Mietin, kuinka montaa kysymystä vanhemmuuteen ja vanhemiseen liittyen en ehtinyt vanhemmiltani kysyä ja rauhoitan mieltäni toteamalla, että ainakin voin omalle, nyt vasta yhdeksän vuotiaalle pojalleni, jättää omat vastaukseni tähän maailmaan odottamaan hetkeä, jolloin nuo kysymykset hänessä jonain päivänä herää.

Itse kysyisin omilta vanhemmiltani:

Mikä vanhemmuudessa yllätti? Miten oma maailmannäkemyksesi muuttui sen kautta? Mitä opit vuosien varrella arvostamaan? Mitä tekisit nyt toisin? Mitä sinun on vaikea sanoa ääneen? Onko jotain, mitä haluaisit pyytää anteeksi? Mikä oli pahin pelkosi vanhempana? Mitä samaa näet meissä?

Kirjoita siis ylös kaikki sellaiset kysymykset, mitä haluaisit omalta äidiltäsi kysyä ja vastaa niihin. Halutessasi vastaa niihin myös äitisi puolesta ja käy keskustelua omien lastesi kanssa heidän valmiuden mukaan tekemiesi kysymysten pohjalta.

“Sukupolvien kertomusten jatkumon asialla”

Kiira Kilpiö🧡