Olen oppinut äitiyden kautta paljon itsestäni ja se on muokannut tapaani nähdä maailmaa. Vaikka olen paljon muutakin kuin äiti, tähänastinen elämäni olisi ollut varsin erilainen jos en olisi saanut lapsiani juuri silloin kun sain.

Äitiyden aikana käymme läpi isoja muutoksia, niin fyysisiä kuin henkisiä ja tuohon matkaan liittyy paljon vahvoja tunteita. Samalla se on jotain, mikä yhdistää meitä kaikkia ja toisaalta saattaa vieraannuttaa meitä toisistamme.

Koin ensimmäisen raskauteni varsin yksin ja pystyin jakamaan kokemuksiani lähinnä äitini sekä mummini kanssa ja kuulin paljon muiden mielipiteitä nuorena lapsen saamiseen liittyen.

Kuopusta odottaessani taas olin parhaimman ystäväni kanssa samaan aikaan raskaana mutta en pystynyt erilaisten huolien keskellä juurikaan nauttimaan tuosta ajasta.

Kumpikaan raskauteni ei tullut mitenkään hyvään aikaan kun taas jotkut suunnittelevat sitä varsin tarkasti tai joutuvat kulkemaan todella kivikkoisen tien ylipäätään onnistuakseen.

Missä tilanteessa sinä sait tietää olevasi raskaana? Oliko raskaus odotettu vai tuliko se yllätyksenä? Miten suhtauduit siihen? Miten muut suhtautuvat siihen?

Joidenkin sanotaan hehkuvan odottaessaan eikä heidän arki juurikaan muutu tuona aikana. Suurimmalla osalla on kuitenkin kokemusta eriasteisista pahoinvoinneista, selkä- ja nivuskivuista tai väsymyksestä. Suhtaudumme eri tavoin kehomme muutoksiin ja kun toinen ei pysty edes ajattelemaan seksiä toisella halut on huipussaan.

Kodinlaittovietti iskee toiseen sisustamisen muodossa ja toinen järjestelee vimmaisesti kaikkia kaappeja moneen kertaan. Kumppanin kanssa käydään keskustelua nimivaihtoehdoista ja siitä millaisia valintoja halutaan vanhempina tehdä. Läheiset antavat mielellään neuvoja neuvolan ohella, mikä yhdelle tuntuu huojentavalta toisen taas ahdistuessa muiden omien asioiden puuuttumisesta.

Millainen sinun raskausaikasi oli? Mikä yllätti? Mikä oli haastavaa? Millaisia haluja ja tarpeita sinussa heräsi? Miten lähipiirisi käyttäytyi tuona aikana?

Synnytys on kokemuksena kaikessa lyhykäisyydessään sellainen, jota emme koskaan unohda ja valmistaudumme siihen hyvin eri tavoin. Toinen haluaa kaikki mahdolliset lääkkeet mitä on saatavilla kun taas toinen haluaa käydä tuon hetken läpi niin sanotusti luomuna.

Jotkut lähetetään takaisin kotiin kun toinen ehtii synnytysosastolle juuri ja juuri ajoissa. On tarinoita kaikenlaisista kätilöistä ja siitä, missä asennossa vauva yrittää puskea itsensä tähän maailmaan. Jonkun kumppani haluaa innoissaan nähdä kaiken, toisen ei ehdi paikalle ja kolmas heittää hermostuneena huonoa läppää.

Miten sinä olit valmistautunut synnytykseen? Mikä siinä meni hyvin ja mikä olisi voinut mennä paremmin? Miten muut paikalla olleet henkilöt käyttäytyivät tuossa tilanteessa?

Palaudumme kaikki eri tahtiin synnytyksestä ja otamme siihen liittyen erilaisia paineita. Osalla imettäminen sujuu ongelmitta, osa ei halua edes lähteä koko hommaan, osa joutuu houkuttelemaan maitoa pinnalle pumpun avulla ja osalla maitoa roiskuu niin paljon, että vauva meinaa tukehtua siihen.

Jotkut ovat monta kuukautta vauvakuplassa kun toiset lähtevät samantien liikenteeseen vastasyntyneen kanssa iloiten siitä, että voivat liikkua oman kehonsa kanssa vapaammin kuin moneen kuukauteen. Joillekin perhepeti tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta kun toinen ei pysty edes ajattelemaan nukkuvansa samassa sängyssä peläten kääntyvän yöllä vauvansa päälle.

Joku pitää minuutin tarkasti kiinni päiväunirytmistä ja aloittaa unikoulun heti kun on mahdollista. On tutteja, selkäreppuja ja kestovaippoja. Ensimmäisiä hymyjä, sanoja ja selältä vatsalle kääntymisiä. Unettomia öitä, haasteita löytää parisuhteelle aikaa ja eri tavoin uuteen tulokkaaseen suhtautuvia vanhempia sisaruksia.

Asetamme itsellemme paljon paineita äitiyteen liittyen ja olemme äiteinä usein niitä, jotka pitävät koko paletin kasassa. Aina löytyy joku, jolla on jotain sanottavaa siitä, miten olemme päättäneet toimia ja joku, jolla näyttää sujuvan paljon paremmin kuin meillä.

Omat hormoonit jyllää, toisilla on vertaistukea enemmän kuin toisilla ja kykenemme ottamaan apua vastaan riippuen siitä, mitä olemme aiemmin elämässämme kokeneet.

Mitä sinä muistat lapsesi vauva-arjesta? Mitä tekisit nyt toisin? Mitä opit itsestäsi? Miten lapsen saanti vaikutti parisuhteeseenne? Entä miten mahdolliset sisarukset suhtautuivat uuteen tulokkaaseen?

Lapsien kasvaessa meidät asetetaan uudestaan ja uudestaan uusien haasteiden eteen. Joudumme kohtaamaan omia tunteitamme sekä opittuja käyttäytymis- ja ajatusmalleja. Käymme läpi onnistumisen ja epäonnistumisen hetkiä ja se, miten näemme maailmaa laajenee.

On uhma- ja murrosikää. Rajojen asettamista ja venyttämistä. Neuvottelua, irti päästämistä ja uusia tapoja. Vaikeita ja merkityksellisiä keskusteluja. Huolta, ylpeyttä, epätoivoa, iloa, raivoa, rakkautta ja kaikkea siltä väliltä.

Missä hetkissä sinä koet onnistuneesi äitinä? Mitä olet oppinut itsestäsi lastesi kautta? Mitkä ovat olleet haastavimpia hetkiä vanhemmuudessa? Mitä samaa sinussa ja lapsessasi on? Mistä olet hänessä ylpeä? Mitä toivot teidän kokevan yhdessä tulevaisuudessa?

Näiden kokemuksien auki kirjoittaminen on varsin terapeuttista ja ainakin omalla kohdalla auttoi minua olemaan enemmän hetkessä läsnä, armollisempi itseäni kohtaan sekä syventämään suhdetta lapsieni kanssa.

Voit joko kirjoittaa matkastasi äitinä osana elämäkertaa tai erillisenä lyhyempänä muistelmana. Jos kaipaat tueksi valmista kokonaisuutta ja henkilökohtaista tukea, lue lisää Matkana äitinä- kurssista.

"Sukupolvien kertomusten jatkumon asialla”

Kiira Kilpiö🧡