Mitä kaikkea osaksi elämäkertaa?

Edellisessä blogitekstissä puhuin siitä, miksi jokainen on tarpeeksi hyvä kirjailija kirjoittamaan oman elämäkertansa ja nyt haluan nostaa esiin toisen rajoittavan uskomuksen, joka saattaa estää sinua kirjoittamasta omia muistelmiasi.


Päähän hiipii helposti ajatus siitä, että elämäkertaan pitäisi mahduttaa kaikki mahdollinen, mikä aiheuttaa lähinnä täydellisen lamaantumisen koko prosessin tuntuessa niin valtavan isolta.


Siksi haluankin muistuttaa, että kyseessä on henkilökohtaiset muistelmat ja on täysin sinusta kiinni, mistä asioista haluat kertoa ja kuinka paljon.


Omaelämäkerta voi olla kaikkea sadan ja tuhannen sivun väliltä ja sen sisältö kannattaakin rajata juuri itselle sopivalla tavalla.


Ehkä sinulle on helpointa kertoa tähän astisesta elämästäsi pääpiirteittäin ja kronologisesti edeten, ehkä haluat mieluummin keskittyä hyvinkin yksityiskohtaisesti tiettyyn elämäsi ajanjaksoon tai ehkä sinulle on luontevinta muistella menneisyyttäsi vaikkapa eri paikkojen tai ihmisten kautta.


Jollain on tarve päästä purkamaan tapahtumia hyvinkin syvällisellä tasolla kun taas jotain toista koko ajatuskin ahdistaa ja kolmas saattaa haluta ensin kirjoittaa sensuroimattoman version itselleen ja jättää jotain pois siitä, minkä jakaa myöhemmin suvulleen.


Sinun elämäkerta, sinun tapa.


Olen viimeisen vuoden aikana kuullut useaan kertaan hämmästyneen “nyt jo” kysymyksen kun kerron saaneeni idean Kertomusten ketju - konseptista oman elämäkerran kirjoittamisen kautta. Samaan aikaan koen itse, että voisin kirjoittaa vaikka kymmenet muistelmat eri näkökulmista ja jokaiseen löytyisi aivan omat tarinansa.


Eräässä aiemmassa blogitekstissä kirjoitin siitä, kuinka voimme muistella elettyä elämäämme musiikin kautta ja pelkästään tuon aiheen tiimoilta voisin koota täysin oman kirjan.


Voisin kertoa lapsuudestani eri kappaleiden kautta; millaisia merkityksiä ne kantavat sisällään ja mitä muistoja ne nostavat pintaan. Voisin kertoa jokaisesta minulle läheisestä ystävästä musiikin kautta ja siitä, millaisia hetkiä pelkästään yksi biisi kantaa sisällään.


Voisin myös kirjoittaa kokonaisen kirjan siitä, millaisia arpia kehossani on; miten ne syntyivät, missä olin ja kenen kanssa ja miten ne ovat vaikuttaneet elämääni. Lisäksi voisin kertoa kaikista niistä näkymättömistä jäljistä, joita kannan kehossani kaikkialle ja millaisiin tilanteisiin olen niiden kautta päätynyt.


Kerrataanpa vielä..


❌ Unohda ajatus “kaiken” mahduttamisesta osaksi elämäkertaa ja kirjoita juuri siitä näkökulmasta, joka on sinulle luontevin.

❤️ On täysin sinusta kiinni miten syvällisesti ja laajasti haluat mistäkin kertoa!


"Sukupolvien kertomusten jatkumon asialla”


Kiira Kilpiö🧡



Olen Kiira, Kertomusten ketju - konseptin perustaja ja kurssin ohjaaja.


Haluan auttaa muita olemaan entistä paremmin yhteydessä itseensä omasta elämästä kirjoittamisen kautta ja samalla mahdollistaa mahdollisimman monen suvun historiansa tallentumisen henkilökohtaisten kertomusten jatkumona.


Opin paljon itsestäni oman elämäkerran kirjoittamisen kautta ja haluan tarjota saman mahdollisuuden myös muille, sillä uskon vahvasti, että jokaisen kannattaa käydä tuo matka itsensä kanssa.


Lisäksi haaveilin moneen kertaan oman kirjoittamismatkani aikana omien vanhempien ja heitä edeltäneiden sukupolvien ajatusten lukemisesta ja koska se eie nää omalla kohdallani ole mahdollista haluan olla vaikuttamassa siihen, ettei muiden tarvitse tuskailla saman asian äärellä.

Jos sinulla on mitä vain kysyttävää tai haluaisit alkaa työstämään oman elämäsi kertomuksia kurssiin kuuluvan henkilökohtaisen ohjauksen muodossa, laita viestiä: kertomustenketju@gmail.com 🧡