Pelkästään yksi esine voi pitää sisällään niin paljon muistoja.
Keneltä sen sai ja missä yhteydessä, mitä tuo esine merkitsi sinulle silloin ja mitä se merkitsee sinulle nyt sekä miten se kenties on muuttanut ajatusmaailmaasi?
Sain äidiltäni joskus teini-iässä lahjaksi “Setä Jumala, täällä Anna” kirjan, jossa puhutaan siitä, miten jokainen esine, tekee sen kokoisen kolon sieluumme ja olen elämäni aikana palannut moneen kertaan tuon ajatuksen äärelle.
Kyseisestä kirjasta on jäänyt mieleen paljon muutakin ja se antaa edelleen uutta ajateltavaa. Lisäksi tuohon kirjaan liittyy vahva muisto äidistäni sekä mummistani keneltä taas oma äitini oli tuon samaisen kirjan aikoinaan saanut.
Mitkä elämäsi aikana saamat lahjat ovat jättäneet sinuun lähtemättömän jäljen?
Suhtautuminen esineisiin ja niiden hankintaan on vuosien saatossa muuttunut paljon ja jokaisella sukupolvella on oma näkemyksensä asiasta. On ikäluokka, jolla ei ollut varaa juuri mihinkään ja sitten he, jotka kasvoivat ajatellen tiettyjen esineiden olevan todiste siitä, että on menestynyt elämässä.
Mistä esineestä sinä lapsena tai nuorena haaveilit? Oliko jollain lähipiirissäsi jotain, josta olit kateellinen? Entä mikä on ollut aikuisena sellainen ostos, joka on saanut sinut ajattelemaan, että sinulla menee hyvin?
Osalla meistä on tapana hamstrata tavaroita ja säästää kaikki mahdollinen, mitä saatamme joskus tulevaisuudessa tarvita kun taas jotkut meistä hankkiutuvat asioista eroon turhankin ajattelemattomasti.
Kun kävimme veljeni kanssa famon asuntoa läpi löytyi sieltä vaikka mitä alkaen isän vanhoista kouluvihkoista, meidän lapsuuden hammasharjoista sekä siistissä rivissä kaapissa roikkuneista kymmenen vuotta aiemmin menehtyneen fafan puvuista.
Itse olen taas sitä tyyppiä, joka ei kestä ylimääräistä tavaraa lainkaan ja olen moneen kertaan antanut jonkin toiselle tärkeän tavaran kysymättä eteenpäin tai heittänyt menemään jotain tärkeää sen näyttäessä minulle roskalta.
Kumpaan kategoriaan itse kuulut enemmän? Entä äitisi tai joku muu läheinen? Voit myös pohtia miksi esineistä kiinni pitäminen tai niistä eroon pääseminen on sinulle tai läheisellesi luontaista tai tärkeää?
Sitten on tietenkin kaikki ne esineet, jotka eivät välttämättä ole minkään arvoisia mutta joilla on meille erityinen paikka sydämessämme.
Mummilta perityt vanhat joulukoristeet, äidiltä saatu hopeinen sormus kahdeksantoistavuotis syntymäpäivänä, vanha lehtijuttu isän karate ajoilta tai ensimmäinen itse ostettu taulu, lapselta saatu äitienpäivälahja sekä kotiin tuotu simpukan kuori merkitykseltä ulkomaan matkalta.
Nämä meille tärkeät esineet kertovat jokainen oman tarinansa ja niiden kautta on helppo lähteä kirjoittamaan omasta elämästä tai tuoda jälleen uusia muistoja uudesta näkökulmasta osaksi omia muistelmia.
Mitkä viisi esinettä sinä valitsisit oman elämäsi symboleiksi?
Miksi?
Kerrataanpa vielä:
1. Listaa ensin itsellesi tärkeitä esineitä eri näkökulmista mietittynä ylläolevien kysymysten avulla.
2. Kuvaile valitsemaasi esinettä ja sen merkitystä sinulle mahdollisimman tarkkaan.
3. Kerro keneltä sait esineen ja missä yhteydessä? Kenellä se mahdollisesti oli ennen sinua? Kenellä tuo esine on nyt?
Suosittelen lukemaan myös nämä aiemmat blogitekstit:
Oman elämän muistelu musiikin kautta
Kehon muistot osaksi elämäkertaa
Mukavia kirjoitushetkiä!
"Sukupolvien kertomusten jatkumon asialla”
Kiira Kilpiö🧡
Olen Kiira, Kertomusten ketju - konseptin perustaja ja kurssin ohjaaja.
Haluan auttaa muita olemaan entistä paremmin yhteydessä itseensä omasta elämästä kirjoittamisen kautta ja samalla mahdollistaa mahdollisimman monen suvun historiansa tallentumisen henkilökohtaisten kertomusten jatkumona.
Opin paljon itsestäni oman elämäkerran kirjoittamisen kautta ja haluan tarjota saman mahdollisuuden myös muille, sillä uskon vahvasti, että jokaisen kannattaa käydä tuo matka itsensä kanssa.
Lisäksi haaveilin moneen kertaan oman kirjoittamismatkani aikana omien vanhempien ja heitä edeltäneiden sukupolvien ajatusten lukemisesta ja koska se eie nää omalla kohdallani ole mahdollista haluan olla vaikuttamassa siihen, ettei muiden tarvitse tuskailla saman asian äärellä.
Jos sinulla on mitä vain kysyttävää tai haluaisit alkaa työstämään oman elämäsi kertomuksia kurssiin kuuluvan henkilökohtaisen ohjauksen muodossa, laita viestiä: kertomustenketju@gmail.com 🧡